Oh well: Ankkus ja Juulia

Kevät 2011.

Gonna hold ya, gonna kiss ya in my arms
Gonna take ya away from harm...

Oi ihana Angus! Ja Juliakin! Ihanat, ihanat, ihanat. Hankin heti lipun, jos tulevat Suomeen. Tulisivatpa!

Ja tulivathan he.

Kuuntelin Big Jet Planea, Just A Boyta ja Beastia Spotifysta repeatilla, tilasin levyt cdon.comista (koska pakko oli saada, pakkopakkopakko!) ja odotin tulevaa Tavastian keikkaa. En edes yrittänyt saada ketään kaveria mukaan, koska en halunnut, että kukaan vahingossakaan pilaa mun elämystä.

Sitten tuli perjantai 20. toukokuuta. Kirjoitin Facebookiin "Tavastialla ollaan tänään varmaan vähän tunteessa. Hauskaa iltaa itselleni!" ja lähdin junalla Helsinkiin. Olin yksin ja ihan ekaa kertaa tuossa kuuluisassa rokkibaarissa enkä suunnilleen uskaltanut vessassa käydä. Eikä puhettakaan, että olisin tilannut tiskiltä mitään, noin niin kuin vettä esimerkiksi. Eikun eturiviin ja kamera valmiiksi!

Lämppärinä soitti joku parrakas aussijäbä. Parin tunnin odottelun jälkeen lavalle tuli vihdoin lisää parrakkaita aussijäbiä ja muutama mimmi. Luulen, että kaikilla ei ehkä ollut edes kenkiä jalassa, sen verran hippiäismeininkiä se oli. Otin (huonolla) pokkarikameralla (huonoja) "taide"kuvia ja olin varmaankin niin onnellinen kuin koskaan olin pystynyt olemaan. Keikan jälkeen kävelin juna-asemalle tyytyväisyyttä kehräten uusi paita laukussa. Täydellinen ilta.

Parin yön päästä sunnuntaina siskon tyttö sai nimen ja minusta tuli kummitäti.

Lopuksi ihmispyramidi

Vautsivau

Vähitellen elämään ja soittolistoille löytyi muita hipahtavia folkpop-bändejä, eivätkä samat levyt pyörineet enää tauotta. Angus kasvatti vähän liian pitkän parran, Juliasta tuli vähän liian hipsteri eivätkä kummankaan soolotuotannot herättäneet kummoistakaan kiinnostusta. Tietyt biisit, kuten The Devil's Tears ja Silver Coin saivat kuitenkin edelleen aikaan tunteita, ja tekevät niin vielä tänäkin päivänä.

Pari vuotta myöhemmin julkaistulle Angus & Julia Stone -levylle ei kertynyt montaa kuuntelua. Jotain oli tapahtunut, luuhasin kai liikaa baareissa juomassa olutta. En uskonut innostuvani enää ehkä mistään mitä tuo sisaruspari tulisi tekemään. Katselin toki instassa heidän (liian) täydellisiä kuvia milloin mistäkin biitsiltä tai lavalta ja laitoin silloin tällöin jonkun biisin soimaan. Sen loputtua mietin yleensä aina hetken, että jos sittenkin opettelisi soittamaan huuliharppua?

Viime viikolla julkaistiin uusi biisi Chateau. Siinä ei soi huuliharppu eivätkä edes torvet, mutta kuunnellessa tekee mieli lähteä pyöräilemään ilman päämääriä. Se on aina ollut minulle hyvän biisin merkki.

Eli olin taas kerran tosi väärässä. Taidan nimittäin odottaa aika innostuneena uutta levyä.