Kukkuu mitä kuuluu?

Paras aika alkaa elvyttää blogia on tietenkin se, kun on asunto täynnä kaappiin viikattavia vaatteita, astiat tiskaamatta ja vähän ehkä imuroidakin pitäisi. Talk about elämänhallinta! Olen vältellyt Konmari-uskontoon liittymistä, mutta alan vähitellen uskoa, että olisi syytä.

Hiljaista on ollut. Syitä siihen voi etsiä esim. töiden aiheuttamasta ajanpulasta (mulla on kolme työpaikkaa enkä varmaan koskaan ole ollut näin köyhä, missä vika?), laiskuudesta, perheenjäsenen sairastumisen aiheuttamasta hämmingistä, siitä, että on pitänyt katsoa Gilmoren tyttöjä, parista flunssasta, laiskuud eiku oho senhän mä jo kirjoitin. Lisäksi huomaan, että eniten tässä bloggailutouhussa mua stressaa tuo kuvapuoli. Oon mä Instagramissa ja saan joskus johonkin kuvaan jopa jotain 15 tykkäystä! Mutta tänne en vaan osaa kuvata mitään, enkä oikein edes valita mistään jo olemassa olevista kuvista. Pitää kai palkata semmonen blogikuvaaja.

Koska vielä ei ole ihan niin paljon tekemistä mitä voisi olla, niin alan tammikuussa VIHDOIN suorittaa opintoja loppuun. Noin tuhannen mutkan (ja vuoden) jälkeen tuumin, että jokohan nyt olisi aika kypsä ottamaan ne sosionomin paperit pihalle. Opinnot olen kuitenkin aloittanut ihan vasta syksyllä -09. Olen hitaasti kypsyvä, niinku parhaat viinitkin. Nyt pidän varmuuden vuoksi koko ajan sormia ja varpaita ristissä, jotta suurimman osan opintosuoritusten hyväksiluku vielä onnistuisi eikä mun tarvitsisi hirveän montaa kurssia käydä uusiksi. Mutta olen henkisesti valmistautunut kaikkeen, sillä itsepä hommani aikoinaan sössin.

Koska pelkään, että tuo äskeinen kappale antaa musta sellaisen kuvan, että oon joku ihan saamaton luuseri, niin kerrottakoon nyt vielä kuitenkin se, että olen koko tämän ajan tehnyt alan töitä! Että en oo vaan kotona makoillut. Mutta nyt jälkeenpäin on pakko myöntää, että olisi niitä töitä voinut vähän vähemmällekin jättää, että olisi jaksanut opiskella samalla. Noh, suunta on eteenpäin eikä niitä vanhoja kannata niin kamalasti muistella! Toivottavasti meidän opintopäällikkökin on samaa mieltä, eikä välittäisi kauheesti muistutella, että pikkuisen on tämä homma päässyt venymään. Pelkään meinaan ihan kauheesti, että purskahdan saman tien itkuun kun menen sen puheille. Siinä olisi taas hyvä selitellä, että joo kyllä tää hoituu, ei ongelmaa.

Kohta onneksi alkaa joululoma. Pitkät lomat on paras juttu siinä, että työskentelee koulussa. Huomenna on siskon muksujen kerhon joulujuhla, jonne menen, koska sieltä saa riisipuuroa <3 Toki olisin halunnut mennä muutenkin, koska noissa lasten esityksissä ja juhlissa on vaan sitä jotain fiilistä mitä ei muualla koskaan ole.

Nyt on oikeesti laitettava kone kiinni ja yritettävä taltuttaa tätä kotikaaos-tilannetta. Mun kummitäti on kirjoittanut kirjan loistavasta järjestyksestä, mutta en ymmärrä miksei se ole jo täällä tekemässä tälle mun järjestykselle jotain! Mun mielestä mulla ei edes ole paljon esim. vaatteita, mutta kumman paljolta se tuntuu kun ovat viskottuina ympäri kämppää. Tämä ei ole normaalia, miksi täällä näyttää tältä?!

Näihin epätoivoisiin kotitunnelmiin tällä kertaa,
moikka!